Olipa kerran pienessä itä-suomalaisessa kaupungissa pieni keltainen talo, jossa asui pienenpieni kultasilmäinen prinsessa nimeltään Tarumaisen Satakieli. Koska hän oli kuin pieni kuunkeiju, häntä kutsuttiin nimellä Lula...
Prinsessa Lula kahden päivän ikäisenä.
Hän oli Mytyn ja Batmanin (Ylladian Ouragan) lemmen hedelmä. Katsokaa nyt tätä rakastunutta nuorta paria!
Lula syntyi vähän ennen aamuseitsemää, lämpimänä elokuun yönä, viimeisenä tumman Meri-siskonsa ja mustan Jali-veljensä jälkeen. En odottanut enää yhtään pentua syntyväksi ja ihailin pieniä tummajaisia Mytyn nisillä aterioimassa, kun Mytty yhtäkkä päätti äkistää ilmoille vielä todella omituisen näköisen, minipienen vaaleanpunaisen knöllin sikiöpusseissaan. Hetken aikaa luulin, että kyseessä on epämuodostunut pentu - mutta se olikin Lulan pieni pylly. Kun pentu putkahti kokonaan maailmaan, olin ihanstuksesta mykkänä. Se oli niin pieni ja täydellinen! Pienet pinkit tassut kuin pikkuiset vattumarjat ja maailman pikkisin vaaleanpunainen kirsu. Tiesin samalla hetkellä, että tämä pieni tyttö oli se, joka jäisi kotiin, vaikka alun perin olin haaveillut riistanvärisestä nartusta. Meri oli riistanvärinen narttu, mutta jostain syystä tämä onnettoman pikkuinen nyytti tuntui olevan se "minun koirani".
Lula oli alusta saakka oman tiensä kulkija. Se valvoi, kun tummat sisaret nukkuivat, ja nukkui, kun sisaret söivät. Mytty raukalla ei ollut hetken rauhaa, kun Lula oli hillumassa toisten nukkuessa ja päin vastoin. Koska Lula söi usein eri aikaan kuin Jali ja Meri, olemattoman kokoinen hiukkanen kasvoi nopeasti aikamoiseksi pulleroksi, koska sen ei koskaan tarvinnut kilpailla parhaasta nisästä...
Possut rivissä: Lula, Meri ja Jali. Syyskuu 2009 oli myös lämmin ja aurinkoinen.
Tämä punkeroinen mastiffinalku on itse asiassa Lula noin 6vk!
Lula ei ole koskaan ollut ruoan suhteen nirso. Check out my salad, I hunted it down myself!
Camel Boots-astenteesta ("tyypeille jotka kulkevat omia polkujaan!") huolimatta Lulasta kasvoi reipas, innokas ja varsin säpäkkä pieni otus. Paino sanalla pieni - vaikka Lula oli jossain vaiheessa pentueen paksuin tunkero, se lopetti kasvamisen äkkiä joskus viiden kuukauden paikkeilla ja siihen jäi. Säkää tuli arviolta 32cm ja painoa kolme kiloa. Äitini tykkää ottaa tästä yleensä kunnian. Hän on kuulemma supattanut Lulalle, kun se oli vielä vauva, että jäisi pieneksi ja ikuiseksi vauvaksi. Lula ilmeisesti kuunteli, ja minä ihmettelin kesäkeijun kokoista lauman kuopusta.
Pienestä koostaan huolimatta Lula on aika turbo!
... eikä häntä elämän karikot ja koskikohdat paljoa heittele (ja vaikka heittelisikin vähän, niin surkealla vinkunalla ja märillä silmänmollukoilla kyyneleisesti tuijottamalla pääsee aina jonkun syliin ja kainaloon).
Lula osoittautui esimerkiksi agilityssa aikamoiseksi tykiksi. Lula-keiju on todella nopea ja innokas oppimaan asioita, tosin ilmeisesti saksanpähkinän kokoiset aivot toimivat haukan nopeudella, sillä turhautuminen tulee toisinaan sekunneissa ja siitä sitten seuraa ärjymistä ja mammalle kiroilua ja kaikenmoista tärinää.
Agility jäi kuitenkin pois pari vuotta sitten, kun aivan rutiinisydänkuuntelussa eläinlääkäri pysähtyi kuuntelemaan pitkäksi aikaa, ja kysäisi sitten, että onko kukaan toinen eläinlääkäri aiemmin sanonut että sydämestä kuuluu sivuääni. No ei ollut sanonut. Tämä tapahtui huhtikuun lopulla ja kesäkuun alkuun oli varattu sterilointi, jolloin pyysin lääkäriä kuuntelemaan sydämen uudelleen, ja lääkäri totesi että kyllä, selvä sivuääni on kuultavissa. Leikkauksen jälkitarkissa vielä kolmas lääkäri totesi saman. Lulalla on siis jonkinasteinen sydänvika. Se ei ole oirehtinut sitä mitenkään, mutta päätin silti jättää urheilun vähemmälle. Päätöksen jättää Lula jalostuksen ulkopuolelle tein jo pelkästään sen koon ja päälakiaukileen vuoksi (niille, joille päälakiaukile ei ole tuttu termi, kerrottakoon, että koirasikiöillä, niin kuin ihmissikiöilläkin, pääkallon luut eivät vielä kohdussa ole luutuneet yhteen, ja päälaella on pehmeä, luuton aukile, kunnes luut kasvavat yhteen. Lulalla näin ei käynyt ja sille jäi pieni aukko päälaelle.) Lisäksi Lulalla on lasiaisenrappeuma, viitteitä kaihista ja CDA eli niin sanottu sinisen karvan syndrooma, jota esiintyy diluutiovärisillä koirilla, ja Lulan kaunis isabella-väritys on ikävä kyllä diluutioväri (sen voi päätellä jo Lulan suloisesta lilasta nenästä - diluutiokoirien kirsu ei ole musta, vaan väriin sointuva, "haalistunut" versio). Kiitos CDA:n, Lula pudottaa pepusta, vatsasta, kaulasta, niskasta ja hännästä kaikki karvat, kun talven kylmät saapuvat (en ole koskaan väittänyt, että tässä olisi mitään logiikkaa muutenkin kylmäisen koiran kannalta!). Toistaiseksi kesän lämpimät ovat kasvattaneet turkin takaisin, mutta jonain päivänä Lula kaljuuntuu todennäköisesti pysyvästi. Mutta minulla on jo suunnitelma valmiina: tilaan Lulalle Ugly Underwearilta karsean kauniita kalsariasuja olovaatteiksi.
Lula on siis varsinainen maanataikappale. Ja juuri siksi varmasti niin mahdottoman rakas ja ihmeellinen!
Pienellä koiralla on suuri persoona: se on aina iloinen ja innokas, juoksee mukana lenkillä kymppikilsan, tappaa leluja, suukottaa miljoonaa ja hymyilee pikkuisen kuonon täydeltä, kun on oikein iloinen. Lula tykkää nukkua mieluiten jonkun vieressä, ja nykyään suosikki tuntuu olevan Kiki Pop. Pikkusisko Pop on suuri lämmitetty patja Lula-höttiäiselle.
Äiti ja tytär, Kiistämätön Kuningatar ja Prinsessa Pikkuherne, tai Majakka ja Perävaunu eli mamman silmäterät.
Mikäs hiisi tämä tässä on? *epäilevä silmien siristys* Ai, se on vinttikoira. Kiva. Saa tulla. Prinsessa Lula hyväksyy uuden alamaisen hoviinsa. (Lulan ja Kikin ensikohtaaminen - Kiki on joskus ollut Lulaa pienempi! Mieli menee nurin!)
Tämä on siis Lulan synttäripostaus - SinttiKirppuHiukkanen täytti 9.8. 2014 viisi vuotta!
What did my hands do before they held you?
- Sylvia Plath
