Lueskelin (tai no, lueskelen yhä) John Groganin "Marley ja Minä"-kirjaa. Yllättävän hidasta puuhaa noin kevyeksi kirjaksi, kun vähän väliä pitää, ainakin näin loppua kohden, laskea kirja pois ja niellä kyyneleitä sen vääjämättömän lopun, eli koiran kuoleman lähestyessä. Mikäpä sen mukavampaa näin kesälomalla (=kesätyöttömänä) kuin lukea nyyhkykirjallisuutta ja ryystää spritzeriä (tänään tosin ei spritzereitä ole nautittu - vielä. Kahvilla vasta mennään) ja katsella kyynelehtien omia rakkaita nyyttejä kerällä nukkumassa tiiviisti lämmitetyn takan kylkeä vasten näin keskikesällä.

Joka tapauksessa, tästä kirjasta sitten tuli tälle mieleen, että kun kerta oman elämän keskipiste ovat nuo karvaiset (okei, karvaisempiakin on) tassuolennot ja niiden kanssa sattuu ja tapahtuu niin paljon. Ja tulee siteerattua aina niiden toilailuja, ja jokusen kerran on ehdotettu, että pitäisi heille blogi laittaa. Niin tässä se nyt on. Enimmäkseen siis roiristani täällä höperehdin, ja varmaan tässä (sikäli kun kiireinen lomalainen ehtii) aloitellaan takaumilla kunkin siimahännän menneisyydestä. Esittelypostit seuraa het pikimmiten.