Moni koiraharrastaja varmaan jo tietää, mikä se maailman paras lelu on. No sehän on tissikumi tietenkin. Kiki Pop sai isomamin ja isopapin maitotilan jäämistöstä tällaisen aarteen kesän alussa lahjaksi - onni on olla maalainen, välillä. Siitäkös loputon riemu repesi. Meni pari viikkoa että pihalla joko juostiin amokkina riemurinkiä kumilortti suussa tahi vaadittiin vaatimasta päästyäkin että yhtään joutilaan oloinen (esim. pyykkiä ripustava, autoa pesevä, ruohoa leikkaava) henkilö pihassa heittäisi tissikumin mahdollisimman kauas, jotta sen sitten saattoi noutaa ja palata hakkaamaan ihmisiä sääriin ja käsivarsiin lelun varsin kätevällä, letkeällä kumihännällä.

awww yeaaahhh.

Tissikumi oli niin paras, että iltasella iltapisukeikalla se piti aina etsiä ja tuoda yöksi sisään, viereen nukkumaan. 
Pari viikkoa ennen juhannusta kävi kuitenkin tragedia. Tissikumi katosi. Kiki osaa etsiä tissikuminsa "etsi lelu!" -käskyllä, mutta vaikka kuinka itse haahusin pihassa nokka porossa ja ratkutin Kikille etsilelu etsilelu, ja sekin hiihti ristiin rastiin kuono maassa, vain palatakseen tyhjin kidoin ja keltaiset silmät murheellisina, että mamma, missä minun paras lelu? Se pettynyt katse vääntää kuin makkaratikku pakarassa. Lapsraukka. Sitten piti pärjätä hikisillä tennispalloilla ja wubbakongilla, mutta ne ei ponnahtele yhtään niin lystikkäästi kuin letkeä tissikumi. Tissikumissa on reggaeta, siksi se on paras ja hauskin. Plus se on ainoa asia (Taikatomun Beea Barbien lisäksi, mutta tämän keksimme vasta myöhemmin) joka saa Kiki Popin haukkumaan! Kun työntää huulensa tuohon leveämmän pään reikää ja töristää kuin Louis Armstrong itse, ja kumista lähtee abominaalinen örähdys, niin Kiki siitä riemastuu (kauhistuu?) niin, että pääsee PUU! PUUWUU WUU! haukku, joka muuten on hyvinkin harvinainen ilmaisumuoto meidän pikkutiikerille. 

Onneksi juhannuksena päästiin a) paikkaan, jossa oli ymmärretty tissikumien tärkeys ja niitä lojui Kikin riemuksi pitkin pihaa täällä koirien taivaitten esikartanossa ja b) kotimatkalla piipahdettiin isomamin ja isopapin tykö, jossa tuli puheeksi koettu tragedia, ja isomami kävi varastoistaan kaivamassa uudenuutukaisen Maailman Parhaan Lelun™ ja Kikin kesä on täten pelastettu!

Eilen iltasella neiti sitten kökki pihan takanurkassa privaatti-asioillaan ja itse hengasin portailla ihmettelemässä kesäillan viileyttä, kun Kiki kohottautui omituisen näköisesti kyyrystään ja jäi tuijottamaan pensasaidan alle. Ajattelin jo, että nyt se on bongannut siilin, ja lähdin haparoimaan tossuja jalkaan, kun Kiki teki äkkiä mielettömän riemukiepsaduksen, pökäisi hepulikahdeksikon ja syöksyi päätteeksi pää edellä orapihlajaan. Eipä siinä ollut mitään tehtävissä. Paitsi että pensaasta peruuttaessaan sillä ei ollut suussaan onnetonta luontokappaletta tai kuonontäydeltä piikkejä, vaan Ensimmäinen Tissikumi - täynnä ruohoa ja ehkä myös ruohonleikkurin alle jääneenä, mutta oih, sitä riemua, kun palasi hän! Kakara juoksi suoraan sisään esittelemään aarettaan käymässä oleville vieraille, maatuvia ruohoklönttejä perässään varistellen, mutta niin iloa täynnä.
Nyt aarteita on kaksi - en ole uskaltanut näyttää Kikille molempia yhtä aikaa, koska pelkään että sen kuula ylikuumenee silkasta haltioitumisesta.

Ollapa itse yhtä vähään tyytyväinen. Ihania ovat koiraeläimet.