Mainitsin tuossa aiemmassa postissa, että toisinaan laulelen koirilleni. Musiikki on minulle äärettömän tärkeää, ja tähän arveluttavaan kysymykseen "olisitko ennemmin kuuro vai sokea?" vastaan yleensä, että sokea, koska en pysty kuvittelemaan elämää ilman musiikkia. Vaikka työni perustuu pitkälle näkökykyyn. Väittäisin olevani musikaalinen ainakin siinä mielessä että tykkään kuunnella toisten tekemää musiikkia ja paukuttaa satunnaisia soittimia ja raakkua mukana.

No se laulaminen sitten ja sen ihanuus, siitä voivat koirat olla eri mieltä (ja naapurit). Esimerkiksi tarina Mytyn hakureissulta Lempäälästä. Mukana huhtikuussa 2006 olivat molemmat siskot. Tuire ajoi autoa ja Taru oli takapenkillä ja Mytty minulla sylissä pelkääjän paikalla. Kahdeksan- ja puoliviikkonen noenmusta rämpylä nukkui muuten autuasta unta, paitsi joka kerran, kun alitimme sillan, Mytty havahtui ja katsoi ihmeissään yli kulkevaa varjoa. Ehkä neljännen sillan jälkeen aloin laulaa Mytylle tuttua lastenlaulua.

Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa. 
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset. 
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
 
Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla. 
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
 
Pikkuinen Mytty katseli minua hetken päätään kallistellen savuisen sinisillä silmillään ja kurotti sitten pientä silkinpehmeää vauvantassuaan ja lättäsi sen huulilleni.
 
"Mamma. Älä. Älä laula. Kiitos."
 
Kritiikki oli tyrmäävä.
 
Silti aavistuksen melankolinen lastenlaulu muistuttaa minua aina Mytystä, joka on aina utelias, valpas ja valmiina seikkailuun, minun kirkkain sydänyön tähteni. Sanoilla on vaikea kuvata, miten paljon nämä koirat minulle merkitsevät. Siksi minulla on jokaiselle omat laulunsa, joita hoilaan niille ja joita kuunnellessa tulee aina oma rakas mieleen, niin että sydän meinaa pakahtua. Mytystä muistuttaa myös aina Keanen "Sunshine":n säkeistön kohta

I hold you in my hands
a little animal
and only some dumb idiot would let you go
 
I hold you in cupped hands
and shield you from the storm
and only some dumb idiot would let you go
 

koska kuuntelimme Keanen ensimmäistä levyä "Hopes and Fears" äidin autoradiosta automatkoilla, ja Mytty tapasi nukkua pienellä kippuralla sylissäni, käteni suojaavasti pienen lämpöisen pennunkehon ympärillä. 

Vilistä minulla on hyvin samanlaisia muistoja pitkiltä bussimatkoilta Joensuuhun. Kuuntelin musiikkia mp3-soittimeltani ja liitelin hengessäni, ja Vili nukkui sylissäni tiivillä kiepsulla. Vili on italiaanoksi isokokoinen poika, mutta olen aina hämmästellyt, kuinka pieneksi keräksi se pystyy kääriytymään. Peittelin Vilin syliini takillani tai kaulahuivillani ja kuuntelin Low:ta.

Partly hate to see you grow
And just like your baby shoes
Wish I could keep your little body
in metal

Kenties makaaberit sanat (Low on ihanan hyytävän kaunista musiikkia tekevä bändi) mutta siltähän koiran omistaminen tuntuu: että ystävä ei ikinä tulisi vanhaksi, että sen saisi pitää ihmisiän ainakin, nuorena ja terveenä, aina rinnalla. Varsinkin, kun olin menettänyt isoveljensä Maxin niin äkillisesti, halu säilöä Vili jonnekin turvaan oli pakottava.

No, Lulan kohtaloksi koitui syntyä noin 11kk avioon astumiseni jälkeen, ja heitimmekin perheen kesken huulta, että tämähän meni niin kuin ennen vanhaan, että vajaa vuosi liitossa ja heti tulee perheenlisäystä. Lula on siis "oma kasvattini", Mytyn ja sulhonsa Batmanin (Ylladian Ouragan, terkkuja isille <3) rakkauslapsi. Olimme muuttaneet uskomattoman idylliseen omakotitaloon, olimme vastahäineitä ja ehkä maailman paras bändi Wilco oli tulossa ensimmäistä kertaa ikinä Suomeen keikalle ja oma koirani tekisi minulle omia pentuja. Elämä oli aikamoista juhlaa. Yllättäen vietimme ison osan odotus-, synnytys-, ja pentuajasta Wilcoa kuunnellen. Lula oli kahden viikon ikäinen, kun Taru-täti tuli vahtimaan häntä ja Jali-veljeä ja Meri-siskoa ja mami ja isi viilettivät Helsingin Juhlaviikoille fiilistelemään Wilcon FIRST EVER suomen keikkaa.

Kun Lulan sisaret olivat muuttaneet omiin koteihinsa, paijasin usein pientä vaaleanpunaista unelmien täyttymystä, Lula-vauvaa, kainalossani ja lauloin sille Wilcon "My Darling"- tuutulaulua.

Go back to sleep now my darlin'
And I'll keep all the bad dreams away
Breathe now, think sweet things
And I'll think of all the right words to say

Because we made you, my darlin'
With the love in each of our hearts
We were a family, my darlin' right from the start

Grow up now, my darlin'
Please don't you grow up too fast
And be sure, darlin'
To make all the good times last

Because we made you, my darlin'
With the love in each of our hearts
We were a family, my darlin' right from the start 

Myönnän, olen ihan pohjattoman lässy ihminen ja minulla ei ole mitään rajaa, mitä tulee koiriini ja niistä fiilistelyyn.

Kikin ensimmäinen biisi oli riipaiseva Doves:in "Kingdom of Rust", koska sinä lämpimänä toukokuisena aamuna, kun lähdin ajamaan Fifillä pihasta kohti Kiuruvettä, se oli ensimmäinen kappale, joka pyörähti soimaan radiosta. Kaihoisa säestys "It takes an ocean of trust", oli jotenkin sopivaa, kun matka oli hakemaan uutta koiranpentua perheeseen. Tällä säestyksellä sitten tuli pieni keltasilmäinen tiikerilapsi, simmut ymmyrkäisinä, ihan uuteen paikkaan opettelemaan yhteiseloa uusien ihmisten ja itskujen kanssa. 
Nyt kun Kiki Pop on jo iso tyttö, epävarmuus ja kaihoisuus ovat kaikonneet, ja se kappale, joka saa minut sekä nauramaan että tihertämään itkua, koska Kiki Pop, on the Crashin "Star". Kappale on itkettänyt minua ennenkin, tosin koiriin liitymättömästä syystä (vaikka video onkin kerta kaikkiaan liikkis!! ks. linkki, jos et tunne videota.) - ilosaarirockin portilla sattuneen raivostuttavan sekaannuksen tähden myöhästyin The Crashin keikalta joskus kivikaudella. Seisoin jumissa vielä lippujonossa, vaikka minulla olikin ranneke, kun ne alkoivat soittaa - ja aloittivat Star:illa, ja pillahdin itkuun silkasta raivosta siinä jonossa ja sätin sitten järkkärit sinipunaisiksi ja juoksin festarialueen halki traagisesti kyynelnorot pitkin ohimoita ja näinhän kuitenkin ainakin 2/3 keikasta mutta voih, Star oli jo missattu, FFS!

Mutta kaikesta huolimatta, tai juuri siksi Star on Kikin biisi koska...

I see you're not an ordinary being.
But a luminary hearted soul --

You shine like a star, if only you ever knew
You'd go out and bloom, if only you ever knew
You're very uncool, and forever wonderful.
 
Koska Kiki on vaan niin uncool ja täydellisen ihmeellinen.
 
Tämä postaus syntyi nyt siltä pohjalta, kun menin facebookissa paljastamaan koirieni henk.koht. syömmen sävelet, kun nimesin kunkin oman kuva-albumin biisien lyriikoilla. Tämmöinen überfiilistelijä tämä on, tsorge maailma, ja kaikki ne puut, joista pitää tehdä nenäliinoja, koska allekirjoittanut pillittää liikutuksesta, koska musiikki ja koirat. Nih.