Vihdoin näin migreenisenä sadepäivänä on aikaa istahtaa koneelle ja laittaa kuvasaastetta Kiki Popin Lapin ja Pohjois-Norjan seikkailulta.

Kiki siis lähti minun ja Sampsan mukaan 3000 kilometrin automatkalle pohjoiseen. Oletimme, että Kiki olisi ainoa koiristamme joka osaisi arvostaa oleskelua hyisen jäämeren liepeillä - tosin luuloksi jäi moinen hyisyys, kun hellettä pukkasi melkein Nordkappiin saakka. Tarkoituksena oli siis päätyä jäämerelle, muuta suunnitelmaa matkalle ei ollut. Mukaan vain teltta ja makuupussit ja Kikin passi, ja niin sitä lähdettiin sporttikuoriaisellamme Fifillä köröttelemään. Sää oli suorastaan jumalainen koko matkan ajan, auringonpaistetta ja lämmintä riitti mutta ei tukaluuteen saakka ja ainoa ehta ötökkähyökkäys jäi onneksi Rovaniemen leirintäalueelle. Matka oli kaikin puolin niin suurenmoinen kokemus, että sanat loppuvat kirjoittaessa heti alkuunsa. Menkää itse pohjoiseen! Se vie mennessään (muutakin kuin hulluna pätäkkää. Varatkaa Norjaan budjetti kuin olisitte menossa loistohotelliin täyshoitoon. Tsiibus että siellä oli kallista! - mutta täysin törsäyksen arvoista.).

 

Kiipeilemässä aivan hillittömässä helteessä ametistikaivokselle tunturin huipulle.

Onneksi reitin varrelta löytyi pikkuinen puro jossa lätsytellä tassujaan.

Kuinka ollakaan: taas kiipeilemässä (Lapissa! Kiipeilemässä! Kumouksellista!). Tällä kertaa tikkaita ja pitkospuita pitkin suomen suurimmalle tafonille, Karhunpesäkivelle.

Kiki silmät moljakkana itse Karhunpesässä. Mieletön paikka, myös allekirjoittaneesta.

Jaloittelemassa rajantylityksen jälkeen rajajoella Kárásjohkassa. Ai että oli mukava oikoa pitkää kinttua Rovaniemeltä löytyneen tennispallo-aarteen kanssa juostessa!

Biitsillä oli rento meininki ja ihanaa lämmintä hiekkaa. Meininki kuin rantalomalla, satoja kilometrejä napapiirin yläpuolella.

Sitten myö taas kiivettiin! Täältä vuorelta löytyi karmiva, ilmeisesti saksalaisten peruja oleva bunkkeri vuoren sisään kaiverrettuna. Paksut teräsovet oli hitsattu kiinni, mutta jos olisi ollut vuorikauris tai ninja tai riittävän humalassa, olisi varmaan päässyt kiipeämään hyljättyyn bunkkeriin eräänkin "parvekkeen" kautta, joissa ovet retkottivat auki kuin ammottavat suut pimeyteen. Ei sillä, että todellakaan olisi oikeasti uskaltanut mennä sinne sisälle. Hyrrr.

Ensimmäinen kosketus Jäämereen! Kiki meni välittömästi hörpylle, neropatti. Kaikkialla oli lampaita ja vesi oli niin kirkasta ja läikkyi kuin silkki kivien lomassa. Kiviset rannat olivat täynnä rakkolevää, sinismpukoita, näkinkenkiä ja merisiilejä, joista viimeksi mainittu oli Kikin mielestä varsinainen gourmet-herkku. Jäämeri on tiikerikoiralle varsinainen seisova pöytä, näemmä. Yritimme kovasti käydä uimassa, mutta kun kahlatessa hävisi tunto varpaista alle kolmenkymmenen sekunnin, taistelutahto karisi nopeasti ja tyydyimme ihailemaan turkoosia, kimmeltävää vettä turvallisen välimatkan päästä. 

Jäämeri on ehdottomasti kaunein meri, mitä tähän ikään olen nähnyt.

Kaislikossa suhisee, tai jos ei kaislikossa, niin ainakin whippetin korvien välissä. Altassa joen/vuonon suistossa. Kiki löysi mm. ruijanpallaksen päitä 4kpl, jotka piti innoissaan esitellä mammalle, sekä poron kylkiluita, muutamia meren lahjoittamia aarteita mainitakseni.

Ja ta-dah, taas kiipeilemässä! Kiipesimme hetken mielijohteesta ihan oikealle Norjalaiselle tunturille, koska bongasimme jännittävän kivikasan sen huipulla. Luulin seidaksi, mutta ilmeisesti se oli turistien kasaama, koska kivikasoja olikin useita. Toisaalta, näkymä huipulta oli lievästi ilmaistuna henkeäsalpaava (kuten oli myös kiipeäminen tunturille auringonpaahteessa etelärinnettä pitkin.).

Kiki ja edellämainittu kivikasa. Lämpö naurattaa hipettiäkin. Tällaista pohjoisimmassa pohjois-euroopassa heinäkuussa.

Mutta voi mikä riemu, siellä tunturilla oli luntakin! Kiki ampui päistikkaa lumilämpäreelle ja jäi hartaana seisomaan sinne varmaan kymmeneksi minuutiksi. Pyörittelin lumipalloja ja nakkelin niitä neidille leluiksi. Kun lopulta lähdimme laskeutumaan, Kiki seurasi meitä lumessa niin pitkään kuin lunta riitti ja liittyi vasta sitten seuraamme alas vievälle polulle (jonka löysimme vasta, kun olimme rymynneet omin nokkinemme ylös kivistä, soista ja karikkoista rinnettä...).

Kiki ja Maisema. Isot vedet ovat Jäämerta, pieni vesi etualalla tunturijärvi.

Hiekka oli pehmeää, pallo oli paras, mutta hitsi kun se hiekka tunki myös korviin!

Iltaisin teltassa (tai leirintämökissä) uni maittoi hipsuneidolle melko makeasti, voisi jopa sanoa.
Kikin kanssa oli todella helppoa ja mukavaa matkustaa. Autossa se köllötteli omassa kevythäkissään tyytyväisenä ja kun teltta saatiin pystyyn, se pujahti telttaan kuin olisi ikänsä siellä asunut. Kun mökissä ei saanut nousta sänkyyn, Kiki käpertyi koppaansa lattialle ilman vastalauseita. Kahvilla ja ruokaillessa - suuret kiitokset muuten Lapin matkailumestoille, kun vastaan ei tullut ensimmäistäkään pysähdyspaikkaa, jonne koiraa ei olisi saanut ottaa mukaan terassille ja useimmissa paikoissa koiralle myös tarjoiltiin heti raikasta vettä - raitapaita köllähti varjoon pöydän alle koiranunta nukkumaan. Koiran ollessa mukana tuli tehtyä itsekin riittävästi verryttely- kautta pissipysähdyksiä eikä kukaan jumiutunut, kiitos tämän taukotoiminnan. Mihin tahansa pysähdyimme ihmettelemään, Kiki lähti iloisena ja uteliaana mukaan nuuskimaan puskia ja pomppimaan kiville ja valmiustilassa vaikka vähän leikkimään Rovaniemen-terveis-pallolla tai MPL™:lla. Aina valmis kuin lukkari sotaan! Kiki Pop, paras matkatoveri ja makuupussinlämmittäjä, jonka Sampsa voi todistaa. Viimeisenä yönä Norjan puolella olimme laaksossa, joka oli kuitenkin riittävän korkealla, koska heräsimme aamulla pilven sisältä. Ymmärrettävästi silloin oli hieman kalseaa, ja Kiki olikin mönkinyt yön pimeinä tunteina omasta kopastaan Sampsan makuupussiin. Itse heräsin nokka huurassa. Matkakumppanini sen sijaan örisivät tyytyväisinä ja lämpiminä. Ensi kerralla pitänee ottaa pohjoiseen mukaan toinenkin koiruus, sittenkin.

Tässä vielä Kikitön kuva vuonosta. Leikitään nyt vähän Pohjois-Norjan matkailumainosta. Menkää ihmeessä katsomaan kuinka kaunis voi maalima olla.